Antti Muurinen

Antti Muurinen puhuu hyvästä ryhmähengestä, toimivasta vuorovaikutuksesta ja motivoinnista.

Suomen menestynein jalkapallovalmentaja Antti Muurinen tietää, että huipputulos vaatii huippuunsa viritetyn tiimin. Silloin ei puhuta pelkästään fysiikasta tai teknisestä osaamisesta vaan motivaatiosta, kyvystä toimia yhdessä ja tukea toinen toisensa vahvuuksia sekä halusta ponnistella yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Puheenvuoroissaan ja valmennuksissaan Antti Muurinen lähestyy asioita ilon ja positiivisuuden kautta. Myönteinen vuorovaikutus ja toisen ihmisen huomioonottaminen ovat toimivan tiimin edellytys. Liian usein ne kuitenkin jäävät ”oikeiden töiden” varjoon, ja niihin panostamisen tärkeys huomataan kenties vasta muutostilanteessa, jolloin motivaatioon ja yhteisön henkeen vaikuttaminen myönteisesti on huomattavasti vaikeampaa. Toisaalta taas motivoitunut ja hyvinvoiva ihminen on valtava voimavara – myös muutoksen keskellä.

Antti Muurinen on valmentanut paitsi urheilijoita ja urheilumaailman toimijoita myös lukuisien yritysten henkilöstöä ja esimiehiä. Antti räätälöi luentonsa ja valmennuksensa aina asiakkaan tarpeiden mukaan; esimerkiksi työkyky ja –hyvinvointiaiheista luentoa voi jatkaa Antin vetämillä futistreeneillä.

Antti Muurisen puheenvuorojen ja valmennusten aiheita:

  • Parempi joukkuehenki, paremmat tulokset
  • Huippumotivaatio vie huipputuloksiin
  • Nuoresta urheilijasta huipuksi (esim. urheiluseuroille)

Jaa sivu

FacebookTwitterVimeoShare to Stumble UponMore...